Kun vuonna 2005 yhdistys täytti 50 vuotta, julkaistiin yhdistyksen historiikkiteos: Kuin kylmään veteen – lakimiehet ja kansainvälistyminen, Teollisuuslakimiesten Yhdistyksen 50-vuotisjuhlajulkaisu (Juha Pekka Raeste, WSOY 2005).
Teoksen yhdistyksen historiaa koskeva osuus on julkaistu alla.
Yhdistyksen 70 vuotista taivalta juhlistamaan on tuotettu podcast-sarja, jossa haastatellaan kuutta yritysjuristia, jotka ovat toimineet yhdistyksen puheenjohtajina vuodesta 2005 lähtien.
Podcast on “Teollisuusjuristit 70 vuotta” on julkaistu Spotifyssä, pääset kuuntelemaan sitä suoraan tästä linkistä.
KUIN KYLMÄÄN VETEEN – LAKIMIEHET JA KANSAINVÄLISTYMINEN
Teollisuuslakimiesten Yhdistyksen 50-vuotisjuhlajulkaisu
JUHA PEKKA RAESTE, WSOY 2005
Lyhyt historiikki s.142-154:
Teollisuuslakimiesten Yhdistys perustettiin 1955. Ensimmäisessä vuosikertomuksessa mainitaan, että teollisuuden palvelukseen lakimiesten yhteenliittymässä oli jo kauan suunniteltu, mutta hanke oli syystä tai toisesta jäänyt aina kesken.
STK:n (1) Keväällä 1955 järjestetyillä lakimiespäivillä asia oli kuitenkin otettu esille keskustelukysymyksenä. Asian alusti varatuomari Ilkka Laurila Mäntästä. Keskustelun jälkeen päätettiin asettaa Laurilan johtama toimikunta, joka sai tehtäväkseen ryhtyä käytännön toimenpiteisiin yhdistyksen perustamiseksi. Toimikuntaan valittiin Laurilan lisäksi Lauri Borenius, Osmo Oittinen, Tapani Virkkunen ja Aarne Palomäki. Yhdistyksen perustava kokous pidettiin jo kesäkuun 3. päivänä 1955, jolloin myös vahvistettiin yhdistyksen säännöt.
Keskeisin sääntö koskee yhdistyksen tarkoitusta: “Sen (yhdistyksen) tarkoituksena on toimia Suomen teollisuudessa ja sen järjestöissä toimivien lakimiesten yhdyssiteenä, edistää jäsentensä pysymistä lainsäädännön sekä teollisuus- ja talouselämän kehityksen tasalla ja muutoinkin toimia heidän yhteisten etujensa ja pyrkimystensä eduksi.” Perustamistilaisuudessa painotettiin myös, että yhdistyksen tehtävänä ei ole sen jäsenten palkka- tai muiden etuuksien ajaminen.
Kesäkuun 10. päivänä yhdistys lähetti teollisuudessa toimiville lakimiehille kirjeen, jossa kerrottiin Teollisuuslakimiesten Yhdistys – Industrijuristföreningen r.y. -nimisen yhdistyksen tarkoituksesta ja toiminnasta.
“Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys muun muassa järjestää jäsenilleen kokouksia, luentoja, esitelmä- ja juhlatilaisuuksia, retkeilyjä sekä tilaisuuksia tutustua teollisuuslaitosten toimintaan”, puheenjohtaja Ilkka Laurilan ja yhdistyksen sihteerin ja taloudenhoitajan Eero Schreyn allekirjoittamassa kirjeessä luvattiin.
Jäseneksi pääsi “jokainen hyvämaineinen, tuomarintoimeen pätevyyden antavan yliopistollisen tutkinnon suorittanut, teollisuudessa tai sen järjestöissä toimiva henkilö, jonka johtokunta jäseneksi hyväksyy”.
“Kun tärkeänä edellytyksenä yhdistyksen tarkoitusperien saavuttamiseksi on [katso kuvasta teksti]”
1) Suomen Työnantajain Keskusliitto, nyk. Elinkeinoelämän keskusliitto EK.
s. 143
lakimiesten mahdollisimman suuri osanotto sen toimintaan, johtokunta toivoo, että kaikki teollisuudessa ja sen järjestöissä toimivat lakimiehet alusta pitäen liittyisivät oman yhteenliittymänsä jäseniksi”, kirjeessä painotettiin.
Liitteenä tuli jäsenhakemus. Kirje lähetettiin suomeksi ja ruotsiksi.
Yhdistys merkittiin yhdistysrekisteriin 1. heinäkuuta 1955. Saman vuoden lopussa yhdistyksellä oli jo 108 jäsentä.
Yhdistyksen historian vajaan ensimmäisten viiden vuoden ajan puheenjohtajana toimi Ilkka Laurila, kunnes hän kuoli helmikuun 2. päivänä 1960. Varatuomari Ilkka Laurila oli ansiokas ja pidetty sillanrakentaja. Häntä arvostettiin paitsi juristien keskuudessa myös Mäntässä, jossa hän toimi G. A. Serlachius Oy:n paikallishallinnon päällikkönä. Teollisuuslakimiesten Yhdistyksen vuoden 1960 toimintakertomuksessa Laurilaa muistettiin näin:
“Ilkka Laurila oli ratkaisevalla tavalla vaikuttamassa yhdistyksen perustamiseen ja toimi alusta alkaen sen puheenjohtajana. Vaikka hänen työpäivänsä lukuisten muiden tehtävien vuoksi olivat pitkät, hän ei säästänyt aikaansa ja vaivaansa toimiessaan Teollisuuslakimiesten Yhdistyksen piirissä. Yhdistyksen jäsenet muistavat hänet aina koruttoman asiallisena, luottamusta herättävän rauhallisena ja hyväntuulisena.”
Lounaskokouksia ja kesäretkiä
Teollisuuslakimiesten Yhdistyksen vuosittainen toiminta koostui vuosikokouksesta ja vaihtuvasta määrästä “lounaskokouksia”. Näissä kokouksissa jäsenet saivat syödä työnantajiensa kustannuksella, samalla kun asiantuntijat selostivat lainsäädäntöhankkeiden kehitysvaiheista tai puhuivat muista muutoksen tuulista.
Esimerkiksi maaliskuussa 1958 merenkulkuneuvos Tauno Niklander luennoi kartellilaista Suomessa ja ulkomaiden lainsäädännöstä. Yhdistyksen arkistossa säilytetty luennon tiivistelmä valottaa hyvin senaikaista suhtautumista kartelleihin. Näin Niklander tiivisti luentonsa opit:
“Teollisuuslakimiehen on siis hyvä tietää:
- että vain tarjouskartellit ovat välittömästi kielletyt,
- että bruttohintamääräykset kartellivirasto voi kieltää in casu,
- että mitään ilmoituksia ei kartellivirastolle tarvitse tehdä ilman nimenomaista kehoitusta.”
Toinen yhdistyksen merkittävä toimintamuoto oli yhdistyksen vuotuinen kesäretki.
Tämä kaksi päivää kestävä retki suuntautui eri teollisuuspaikkakunnille ympäri Suomea.
s.144
Tavallisesti ohjelmaan kuului tutustumista parin kolmen eri teollisuuslaitoksen toimintaan tehdaskäynteineen. Usein seudun suurimman kaupungin virkamiehet saivat kertoa matkalaisille kaupunkinsa teollisuudesta ja tarjota kahvit. Retkille osallistui usein jopa viitisenkymmentä yhdistyksen jäsentä.
Näillä retkillä teollisuuslakimiehet tapasivat ja tutustuivat toisiinsa ja vaihtoivat tietoja. Iltaisin syötiin ja juotiin hyvin. Joitain viitteitä matkojen luonteesta kertoo vaikkapa hotelli Aulangon illallistarjous 29.5.1975. Tarjouksesta on lyijykynällä vedetty tylysti yli ja tilalle on kirjoitettu “A olut, 3:86”. Muiksi ruokajuomiksi ehdotetut “013 Koskenkorva (4.80 mk/4 cl)” ja talon viini ovat saaneet jäädä. Alkucocktailin kohdalla sama lyijykynä on valinnut “Vodka Polarin (5 mk)”.
Paikallislehdissä nämä teollisuuslakimiesten “retkikunnat” saivat usein hyvin palstatilaa.
Esimerkiksi toukokuussa 1957 Turkuun suuntautuneella retkellä niin Turun Sanomat kuin Uusi Aura raportoivat “Teollisuuslakimiehiä retkeilyllä Turussa” -uutisen. Hotelli Seurahuoneella pidetystä lounaskokouksesta ja liikevaihtoverokonttorin Kalle O. Pesosen puheesta oli löydetty uutinenkin.
Suomessa tavaroista vain yksi kolmasosa oli tuolloin liikevaihtoveron piirissä. “Kokemus maapallon eri maissa osoittaa verojärjestelmän toimivan parhaiten, jos se toteutetaan yleisenä ja pienen veroprosentin mukaan”, Pesonen linjasi. Teollisuuslakimiesten Yhdistyksen toiminnassa näyttävät korostuneen suomalaisuus ja kansallisen teollisuuden arvostaminen ja vaaliminen.
Vuonna 1965 vietettiin sitten yhdistyksen 10-vuotisjuhlia. Juhlakokous ja smokki-illallinen oli perinteiseen tapaan hotelli Palacessa Helsingissä. Kutsusta käy rentoutuneesti ilmi jäsenistön miesvaltaisuus. Illallistilaisuus on “yhdistyksen jäsenille naisineen”.
Samalla asenteella toimitaan vuonna 1972. Yhdistyksen silloinen sihteeri Henrik Lax kirjoittaa tammikuun 5. päivänä päivätyssä kirjeessä yhdistyksen puheenjohtajalle Eero Schreylle:
“Vuosikokous 19.3.1971 pidettiin lounaskokouksena. Samana iltana järjestettiin Kalastajatorpassa vuosikokousillalliset yhdistyksen jäsenille vaimoineen. Illallista ei järjestetty v. 1970. Illallista kai ei tänä vuonna järjestetä?”
Vuonna 1970 yhdistys otti kantaa lakimieskoulutuksen uudistamiseen Suomen Teollisuusliiton pyynnöstä. Lausunnossa riittävän monipuolisen ja syventävän yleiskoulutuksen merkitystä painotettiin.
s.145
Tämä olisi tärkeää paitsi juridisen ajattelutavan omaksumiseksi myös uran muuttuessa tuomioistuinjuristista elinkeinoelämää palvelevaksi tai päinvastoin, pohdittiin.
“Tutkinnon uudistaminen ei kuitenkaan saisi pidentää opiskeluun vaadittavaa aikaa.” Silloinkin harmiteltiin, että “nykyisen yliopisto-opiskelun valmennusta käytännön tehtäviin ei voida pitää riittävänä”.
Arkistojen perusteella voisi päätellä, että yhdistys toimi varsin aktiivisesti, kun Pentti Sorvali toimi yhdistyksen puheenjohtajana 1970-luvun puolivälissä. Kun Teollisuuslakimiesten Yhdistys täytti 20 vuotta 1975, siinä oli reilut 370 jäsentä. Liittymismaksu oli säilynyt samana 10 markkana¹ 20 vuoden toiminta-ajan.
Vuonna 1975 yhdistys jakoi poikkeuksellisesti 1 000 markan tunnustuspalkinnon oikeustieteellisestä tutkielmasta, joka liittyi yhdistyksen tarkoitukseen ja jäsenten arkipäivän työhön. Palkinto myönnettiin oikeustieteen kandidaatti Hannu von Hertzenille tutkimuksesta “Sopimusneuvotteluista ja niiden katkaisemisen oikeusvaikutuksista”. Ansiokas tutkielma oli tehty jo kahta vuotta aiemmin, vuonna 1973. Stipendejä jaettiin myöhemmin myös vuonna 1988, kun Teollisuuslakimiesten Yhdistys päätti palkita 2 000 markan stipendeillä kaksi Turun yliopistossa valmistunutta tutkielmaa.
Hyvät tavat ovat olleet yhdistyksen tavaramerkki toiminnan alkuajoista lähtien. Kesäretkien jälkeen yhdistys muisti vieraanvaraisuuttaan osoittaneita tahoja kohteliaan muodollisilla joskin kuivakkailla kirjeillä, esimerkiksi tällaisilla:
“Meille järjestetystä tilaisuudesta saada tutustua tuotantolaitoksiinne Tervakoskella yhdistyksemme kesäretkeilyn aikana toukokuun 30 päivänä 1975 sekä yhtiönne osoittamasta vieraanvaraisuudesta esitämme Teille parhaat kiitokset.”
Toiminnan alusta asti yhdistys on pitänyt Palacea lounaskokoustensa ja usein myös vuosikokoustensa pitopaikkana. Tällä on myös oletettavasti ollut vaikutuksia yhdistyksen jäsenrakenteeseen. Kun Eteläranta 10 on samalla ollut työnantajajärjestöjen juristien työpaikka, on kokouksiin osallistuminen ollut helppoa ja järjestöjuristien määrä yhdistyksessä on korostunut.
1970-luvun loppupuolella joukko teollisuuslakimiehiä kiinnitti huomiota siihen, että yhdistys oli luisunut pitkälti työnantajaliittojen, STK:n ja TKL:n², käsiin.
¹ 1 000 markkaa ennen rahan arvon muuttumista. ² Old Sailors -ryhmä, ks. edellinen luku. Teollisuuden Keskusliitto.
s.146
“Se oli luontevaa, koska kokoukset pidettiin aina Palacessa. Kokousten noin 30 osanottajasta yli puolet oli Etelärannan väkeä”, kertoo Heikki Solin. Myös puunjalostusteollisuuden lakimiehillä oli yhdistyksessä vahva edustus.
Vajaat kymmenen vuotta rivijäseninä yhdistyksessä olleet Old Sailors -miehet halusivat vaikuttaa ja kaipasivat lounasluennoille enemmän “hittejä” ja kansainvälisyyttä. Niinpä he ehdottivat ja kannattivat toisiaan hallitukseen. “Meidän aktiivinen roolimme alkoi näkyä 1970-luvun lopulla, kun Heikki Solin ja sitten Arno Sourander valittiin hallitukseen”, muistelee nykyinen kunniajäsen Tuomo Erola.
1980-luvun loppupuolella yhdistyksen mappeihin alkoi kertyä yhä enemmän tiedusteluja ulkomailta, esitteitä seminaareista ja kyselyjä osallistumisista esimerkiksi tietokantojen käyttöön. Onpa joukossa painettu suomenkielinen asiakirja otsikolla Kalastuskilpailun säännöt ja määräykset Caymansaarten vesillä 1.6.-30.6.1987. Suomi kansainvälistyi.
Lounaskokoukset ja ajan henki
Arvostettuna yhdistyksenä Teollisuuslakimiesten Yhdistys on saanut koko historiansa ajan helposti hyviä esitelmöitsijöitä pelkällä lounaspalkalla. Aktiivisimpien johtokuntien aikana lounaskokouksia järjestettiin kevät- ja syyskuukausina kerran kuussa. Vanhoja lounaskokousten esitelmäaiheita läpikäymällä saa mielenkiintoisen läpileikkauksen siitä, mikä milloinkin oli Suomen teollisuudessa juristien mielestä tärkeää.
Toimintansa alkuvaiheessa Teollisuuslakimiesten Yhdistyksen lounaskokoukset keskittyivät varsin tiukasti juridiikkaan. Verotukseen liittyvät esitelmät keräsivät aina hyvin yleisöä lounaskokouksiin, mutta myös kaikki suuremmat lainsäädäntöhankkeet kiinnostivat teollisuuslakimiehiä.
Vuoden 1967 syyskuussa yhdistys laajensi tarjontaansa. Se järjesti kaksipäiväiset neuvottelutaidon luentopäivät, joilla uppouduttiin “vastuun, konfliktien ja muutoksen hallintaan”. Aavarannan kurssikeskuksessa opetusneuvos A. Rautavaara perehdytti teollisuuslakimiehiä muun muassa johtajuuden olemukseen, “funktionaalisen auktoriteetin vaikutukseen päätöksentekoprosessissa” ja “manipuloiviin ja indusoiviin vaikutusyrityksiin” neuvotteluissa. Työntekijöiden johtamisesta ja neuvottelutekniikasta oli tullut ajan mittaan tärkeä osa teollisuuslakimiehen arkea.
1970-luvulle tultaessa yhdistyksen lounaskokouksissa keskusteltiin vapaakauppa-alue EEC:n vaikutuksesta teollisuuden toimintaan ja Suomen SEV-sopimuksesta.
s.147
Keväällä 1982 yhdistyksellä oli yhteinen lounaskokous Eurooppa-oikeuden yhdistyksen kanssa. Kokouksessa esitelmöi sen ajan tunnetuin EEC-oikeuden asiantuntija John Temple Lang.
1980-luvun puolivälissä kansainvälisyys ja arvopaperi- ja rahoitusmarkkinatieto tuli tärkeäksi. Muutoinkin näyttää siltä, että vuosina 1984-88 tapahtui jonkinlainen kansainvälistymisen ja pääomamarkkinoiden suuri murros.
Valtuuskunnan silloinen toimitusjohtaja Max Jakobson piti esitelmän aiheesta “Tarvitaanko konsensuspolitiikkaa Suomessa?”
Kahdessa lounaskokouksessa perehdyttiin Suomen arvopaperimarkkinoihin, harmaisiin rahamarkkinoihin ja yritysten pääomahuoltoon. Lounaskokousvuoden päätti amerikkalaisen asianajajan Chris Dackin esitelmä Yhdysvaltain markkinoille etabloitumisen ongelmista.
Vuonna 1985 lounaskokouksissa esitelmöi muun muassa Kansainvälisen keskuksen johtaja Veikko Jääskeläinen aiheesta “Uusi MBA-tutkinto – täydennyskoulutusta juristeille teollisuuden tarpeisiin?” Myös pörssin toiminta, oikeustieteen kandidaatin tutkinto ja yliopiston ja teollisuuden yhteistyömahdollisuudet kiinnostivat, ja niitä koskevia lounasluentoja alettiin valmistella keväälle 1986.
Vuoden 1987 ajan henki näkyi kevään kokouksissa. Maaliskuussa lounaskokouksen piti Pankkiiriliike Keitele & Tommilan toimitusjohtaja Jukka Keitele aiheesta “Elinkeinoelämän rakennemuutosten vaikutus pörssikursseihin. Säännöllisessä vuosikokouksessa toukokuussa 1987 Wärtsilä Meriteollisuus Oy:n toimitusjohtaja Pekka Laine esitelmöi aiheesta “Onnistuiko saneeraukseni?”
Syyskaudella 1987 pörssihuuma jatkui. Lokakuussa Suomen Optiomeklarit Oy:n toimitusjohtaja Asko Schrey piti esitelmän aiheesta “Miten sujuu optiokauppa optiopörssissä. Syyskauden viimeinen lounaskokous oli marraskuussa. Samana syksynä professori Kari S. Tikka esitelmöi yritysveron uudistamisesta.
Vuonna 1988 henkilöstön tulospalkkaus kiinnosti teollisuuslakimiehiä. Sanoma Osakeyhtiön toimitusjohtaja Jaakko Rauramo puhui helmikuussa aiheesta “Henkilöstöannit, voittopalkkiot ja henkilöstörahastot Suomessa”.
Ulkomaisia luennoitsijoita oli vuonna 1989 kahdessa eri lounaskokouksessa. Muun muassa yhdysvaltalaiset asianajajat Stephen J. Petras, Jr. ja Leon M. McCorkle, Jr., asianajotoimistosta Vorys, Sater, Seumour and Pease (Cleveland, Ohio), esitelmöivät teollisuuslakimiehille aiheesta “Product Liability: A Lawyer’s view of the U.S. Insurance Crisis”.
7 ) Veikko Jääskeläinen oli Helsingin kauppakorkeakoulun (HKKK) rehtori. 20 vuotta täyttänyt HKKK:n Kansainvälinen keskus tarjoaa MBA-koulutusohjelmia.
s.148
Kansainvälinen TLY
Ulkomainen tuulahdus saapui vuonna 1960 Yhdysvalloista, kun huhtikuussa 1960 United States Educational Foundation in Finland lähestyi yhdistystä kirjeellä. Siinä ilmoitettiin, että “paraikaa on akateemisten loppututkinnon suorittaneiden henkilöiden haettavana rajoitettu määrä Fulbright-matkastipendejä Yhdysvaltoihin lukuvuodeksi 1960-61”.
Tammikuussa 1965 Yhdysvaltain lähetystö lähetti yhdistykselle kovakantisen version presidentti John F. Kennedyn salamurhaa koskevasta Warrenin komission raportista. “Yhdysvaltain hallituksen paino on painanut vain pienen painoksen tästä raportista valtion virkamiehille, eri alojen johtajille ja keskeisille kirjastoille”, saatekirjeessä kerrottiin.
Vuonna 1972 syyskuussa yhdistys sai kirjeen Belgiasta. Siinä Management Centre Europe kertoo, että toisen kerran järjestettävä International Company Lawyer -konferenssi järjestetään maaliskuussa 1973 Genevessä, Sveitsissä. Management Centre Europe pyysi teollisuusjuristeja “sponsoroimaan kokousta siten, että yritys saa käyttää Teollisuuslakimiesten Yhdistyksen nimeä muiden eurooppalaisten juristiyhdistysten joukossa.
Lyhyessä vastauskirjeessä sihteeri Henrik Lax ilmoitti, että hän on mielellään käytettävissä, “kun pidätte järjestöämme sopivana linkkinä erimaalaisten lakimiesten välillä. Sen tarkemmin yhdistyksen mahdolliseen nimenkäyttöön markkinoinnissa ei otettu kantaa.
Vuonna 1987 yhdistys liittyi tarkkailijajäseneksi The European Company Lawyers Association -yhdistykseen eli ECLAan, joka oli tuolloin jo noin viiden vuoden ajan toiminut eri Euroopan maissa teollisuuslakimiesten yhdistysten ja näihin verrattavien yhdistysten epävirallisena yhteiselimenä, pöytäkirjat kertovat. Päätös osallistua liitännäisjäsenenä ECLAn toimintaan “Ruotsin vastaavan esimerkin mukaan” oli tehty jo lokakuussa 1986.
“Lopullinen päätös varsinaisesta jäsenyydestä alistetaan aikanaan yhdistyksen kokouksen päätettäväksi, kun on saatu riittävästi kokemuksia ECLAn toiminnasta”, 9.10.1986 päivätyssä johtokunnan kokouspöytäkirjassa sanotaan. Vuonna 1987 elokuussa johtokunta päätti mahdollisuuksien mukaan pyrkiä osallistumaan ECLAn kokoontumiseen 24.9. Brysselissä, jossa ECLAn oli määrä tehdä päätös Teollisuuslakimiesten Yhdistyksen hakemuksesta. Johtokunta päätti, että vähintään kirje lähetetään.
s. 149
Sittemmin ECLA:n jäseneksi liityttiin, ja sen toiminnasta tuli tärkeä osa Teollisuuslakimiesten Yhdistyksen toimintaa.
Retkille ulkomaille
Teollisuuslakimiesten Yhdistyksen periaatteena oli vierailla vuotuisilla kevät- tai kesäretkillään eri teollisuuspaikkakunnilla niin pitkään kuin niitä riitti, Rovaniemeä myöten. Keväällä 1979 retki tehtiin Maarianhaminaan, ja syksyllä johtokunnan kokouksessa alettiin puhua, että seuraavana vuonna kevätretki suuntautuisikin mahdollisesti ulkomaille.
“Keskusteltiin alustavasti ensi vuoden kevätretkestä. Päätettiin tutkia mahdollisuuksia matkan suuntaamiseksi Ruotsiin, jolloin matkaohjelman suunnittelu tapahtuisi sikäläisen veljesjärjestömme apua hyväksikäyttäen”, päätettiin johtokunnan kokouksessa 21.9.1979. Seuraavana keväänä 1980 käytiinkin suunnitelman mukaan Ruotsissa: Tukholman lähellä olevissa Koneen tehtaissa ja Västeråsissa. Sen jälkeen tehtiinkin jo EU-matka Brysseliin.
Samalla kun suomalainen teollisuus kansainvälistyi 1980-90-luvuilla, kevätretket alkoivat suuntautua ulkomaille. Toukokuussa 1982 tehtiin silloisen puheenjohtajan Tuomo Erolan johdolla ensimmäinen retki yhdistyvän Euroopan päämajaan Brysseliin sekä EY-tuomioistuimeen Luxemburgiin. Elintason noustessa ja ryhmämatkatarjonnan kehittyessä ohjelmaan tuli erilaisia jokiristeilyjä Tonavalla, ja johtokunnan jäsenten täytyi ottaa kantaa siihen, syödäkö illalla riista- vai kalaravintolassa.
Asianajaja yhdistyksen jäsenenä?
Vuonna 1968 helmikuussa yhdistyksen johtokunta linjasi, että asianajaja ei pääse yhdistyksen jäseneksi. Asianajotoimisto Dittmar & Indreniuksen asianajaja Olof Hernbergin jäsenhakemus hylättiin yhdistyksen sääntöjen pykälään 5 vetoamalla. Jäsenyyttä koskevissa määräyksissä todetaan seuraavaa:
“Yhdistyksen jäseneksi voi päästä oikeustieteen kandidaatin tai sitä vastaavan tutkinnon suorittanut teollisuudessa tai sen järjestöissä toimiva henkilö, jonka yhdistyksen johtokunta jäseneksi hyväksyy. Jäsenhakemus voidaan hyväksyä aikaisintaan vuoden kuluttua edellä mainitun tutkinnon suorittamisesta.”
Yhdistyksen säännöissä todetaan myös, että johtokunta voi erottaa yhdistyksestä henkilön, joka ei enää ole teollisuudessa tai sen järjestöissä toimiva henkilö
s.150
Näin johtokunta ei kuitenkaan ole käytännössä toiminut. Vaikka esimerkiksi asianajajat eivät pääse yhdistyksen jäseniksi, kerran jäseneksi päässyttä mutta asianajajan ammattiin siirtynyttä entistä teollisuuslakimiestä ei ole ollut tapana erottaa yhdistyksestä. Tosin moni yhdistyksen jäsen on itse eronnut työpaikan vaihdon takia todettuaan, että uusi toimenkuva ei enää vastaa yhdistyksen sääntöjä.
Johtokunta pohti jäsenrakennetta joulukuussa 1978. Tuolloin sen puheenjohtajana toiminut Heikki Solin lähetti yhdistyksen tuoreelle sihteerille Carl-Henrik Nybergille kirjeen jäsenrakenteen rajojen täsmentämisestä, koska “Seppo Riski oli ohimennen maininnut”.
“Yleisenä näkemyksenäni aineesta esitän, että niin kauan kuin yhdistyksen nimenä on Teollisuuslakimiesten Yhdistys, jäsenkunnan suhteen on noudatettava melko tarkkoja valintaperusteita. Koska toisaalta yhdistys lienee Suomen ainoa elinkeinoelämän ja asianajotoiminnan piirissä olevien juristien yhdistys, ehdotuksen mukaan ja asianmukaisesti kirjattujen sääntöjen tarkistuksen jälkeen nimi muutettaisiin esimerkiksi Suomen liikejuristien yhdistykseksi.”
“Nimen muuttaminenhan on tietysti toinen juttu, enkä siihen viittamalla pyri muuhun kuin osoittamaan, että yhdistyksen nimen ja jäsenkunnan välillä on oltava looginen yhteys. On tietysti olemassa vielä kolmas vaihtoehto, joka on se, että yhdistys tietoisesti pyrkii laajentamaan jäsenkuntaansa teollisuusjuristeista liikejuristien suuntaan. Yhdistyksen säännöt kuitenkin asettanevat esteen tähän”, pohdinta jatkui.
Joulukuun 8. päivänä 1978 pidetyssä johtokunnan kokouksessa johtokunta päätti pitää nimen ennallaan.
Yhdistyksen toimivien jäsenten kokonaismäärä oli tuolloin tehdyn selvityksen mukaan 403, joista 221 oli teollisuuden palveluksessa ja 145 teollisuuden eri järjestöjen palveluksessa. Lisäksi yhdistykseen kuului 37 jäsentä, jotka eivät olleet sen enempää teollisuuden kuin sen järjestöjenkään palveluksessa. Kaikissa näissä tapauksissa kysymys oli teollisuuden tai sen järjestöjen palveluksesta pois siirtyneistä jäsenistä.
Johtokunta totesi yhdistyksen käytäntönä olleen, että teollisuuden palveluksesta pois siirtyneet jäsenet ovat voineet edelleen kuulua yhdistykseen, kun ovat suorittaneet jäsenvelvoitteensa. “Päätettiin, ettei kuultu raportti jäsenrakenteesta anna tässä vaiheessa aihetta jatkotoimenpiteisiin, johtokunta totesi.
Huhtikuussa 1995 pidetyssä johtokunnan kokouksessa käsiteltiin Yksityisalojen Lakimiehet (YKLA) ry:n tiedustelua siitä, voiko yhdistys muuttaa sääntöjäänniin, että myös palvelualojen lakimiehet pääsisivät sen jäseneksi.
s.151
Johtokunnan mielestä yhteydenotto ei antanut aihetta sääntöjen muutoksiin, mutta se kiinnitti huomiota siihen, että YKLAn jäseninä saattaa olla lakimiehiä, jotka voisivat jo nyt päästä yhdistyksen jäseneksi.
Ei politikoinnille
Kiihkeä poliittinen aikakausi 1970-luvun alussa häivähtää Teollisuuslakimiesten Yhdistyksen asiakirjamapeista vuoden 1972 kohdalta. Mapeista löytyy Suomen Demokraattisten Lakimiesten (Demla) yhdistyksen kommentoitu toimintakertomus, ikään kuin teollisuuslakimiesten Yhdistyksessä olisi kannettu huolta “kapolavan yhdistyksen” puuhista ja yhteistyötarjouksista.
Heikki Solinin mukaan Demla ehdotti yhdistysten yhdistämistäkin, mutta Teollisuuslakimiesten Yhdistyksessä ideaa karsastettiin yleisesti. Demlan toimintakertomuksesta oli huomattu muun muassa, että Demlassa oli toimintavuoden aikana pantu alulle yhdistyksen oman lehden julkaiseminen. Sillä oli myös syyskaudella 1971 toimintansa aloittanut alueellinen Turun Demokraattiset Lakimiehet, ja vuoden 1972 alussa Demla oli perustanut yhdistykseen opiskelijajaoston. Kansanvaltaisen oikeuspolitiikan päivien järjestäminen ja lehden julkaisemisen aloittaminen oli ollut Demlalle mahdollista valtiolta saatuihin tarkoituksiin saatujen apurahojen turvin, Teollisuuslakimiesten Yhdistyksessä huomattiin.
Asiakirjoista ei käy ilmi, onko Demlan toimintaa käsitelty laajemmaltikin yhdistyksen johtokunnassa. Solinin muistikuvien mukaan asian pohtiminen oli jäänyt keskustelujen tasolle.
Teollisuuslakimiesten Yhdistyksen vuoden 1972 asiakirjamapissa on kopio Demlan ohjelmaehdotuksesta (1972), joka käsittelee “Suomen tilannetta”. Demlan ohjelmaehdotus on varustettu kriittisin reunamerkinnöin, esimerkiksi niin, että kun Demlan analyysin mukaan “taloudellinen valta on keskittynyt valtiovallalta vientikapitalistien käsiin”, alle on kirjoitettu: “Mitä on taloudellinen valta?”
Jotenkin tyypillistä on, että kun politisoitunut aika häivähtää Teollisuuslakimiesten Yhdistyksen arkistomapissa, se tapahtuu tällöinkin nimettömänä.
s. 152
Sillä vaikka yhdistyksen jäsenten arvomaailma saattoi ollakin yleisesti ottaen hyvin porvaril-inen ja työnantajajärjestöjen juristeilla oli yhdistyksessä vahva edustus, yhdistys ei tuolloinkaan profiloitunut sen enempää yhteiskunnallisena, aatteellisena kuin ammattietujärjestönäkään. Se oli teollisuusjuristien tarpeellinen verkostoitumiskerho, osin konservatiivinen herraklubi.
“Teollisuuslakimiesten Yhdistyksestä ei tuolloin vasemmistolaista löytänyt etsimälläkään, se oli aivan selvä”, arvioi johtokunnassa noina vuosina vaikuttanut Tuomo Erola. “No, joku demari saattoi löytyä.”
Vaikka puoluepolitiikkaa ei kokouksissa harrastettu, yhdistystä leimasi porvarillinen hegemonia, vanhat jäsenet kertovat.
Niin sanotuilla “yleisporvareilla” oli yhdistyksessä selkeä enemmistö siksikin, että siihen aikaan yrityksiin oli vaikea päästä vasemmistolaisena firman juristiksi, vanha jäsen kertoo.
“Vasta 1980-luvulla alkoi teollisuuslakimiehen työhön kuulua työmarkkina-aspekti, toisin sanoen se, että firman lakimiehet alkoivat olla ikään kuin työsuhteessa yhtiöön. Siihen saakka oli oltu vain firman luottomiehiä”, Arno Sourander analysoi.
Kirjasuunnitelmia
1990-luvun kokouspöytäkirjoista voi aistia professionaalisuuden lisääntymisen. Vuonna 1994 yhdistys valmisteli Ulkomaankaupan sopimusmallit -teoksen (1982) uudistamista puheenjohtaja Juha Kurkisen johdolla, samalla kun yhdistys suunnitteli 40-vuotisjuhlien ja juhlaseminaarin pitoa.
Joulukuussa 1994 kirjan vastaavaksi toimittajaksi kaavailtu Vesa Lappalainen esitti varsin pitkälle menevän luonnoksen siitä, miten käsikirja tulisi uudistaa. Tarkoitus oli ottaa lain ja yleisten sopimuskäytäntöjen muutokset huomioon ja modernisoida teos entistä enemmän käsikirjamaiseksi ja opastavaa roolia nuorelle lakimiehelle korostavaksi.
Kansainvälisistä toimitussopimuksista huomattiin, että ajantasaistamisen lisäksi tarvittaisiin uudet luvut partnering-tyyppisille sopimuksille ja ostosopimuksille. Myös viennin rahoitus -luku tuli uudistaa kokonaan kriittisesti ajan tasalle, koska sen merkitys lisääntyy, ennusti Nokian Ursula Ranin.
Työryhmiin oli valittu 22 juristia ¹⁰ huolehtimaan teoksen uudistamisesta ja
¹⁰ Uudistamistyöryhmän jäsenet: [… … … gdpr].
s.153
tarpeen mukaan uudelleen kirjoittamisesta. Suunnitelman mukaan kirjan ensimmäinen luonnos olisi valmistunut vappuaattona 1995, lopullinen, tarkistettu käsikirjoitus olisi valmistunut elokuun 1995 lopussa ja teos olisi julkistettu 22.9.1995.
Aikataulu osoittautui liian kunnianhimoiseksi. Huhtikuun 1995 alussa pidetyssä johtokunnan kokouksessa todettiin, että “kirjan kirjoitustyö ei ilmeisesti ollut vielä alkanut”. Johtokunnan pöytäkirjoissa ei sittemmin uudistetusta Ulkomaankaupan sopimusmallit -kirjasta havaita.
Kirjan toimittajaksi kaavailtu Vesa Lappalainen kertoo kirjan tekemisen loppuneen hänen osaltaan siihen, kun hän lähti A. Ahlström Osakeyhtiön lakimiehen paikalta 1995 energialainsäädäntökonsultiksi Viroon ja huomasi, ettei pysty kirjaa tekemään. Uskonpuute ja kiireellinen aikataulu valtasivat muutkin työryhmän jäsenet. Myös yritysten liikesalaisuuksien suojasta keskusteltiin, Lappalainen muistaa. Samaan aikaan sähköiset asiakirjamallit levisivät, mikä sekin sai työryhmän miettimään hankkeen mielekkyyttä.
Juhlavuoden kunniaksi julkaistiin ehkä eräänlaiseksi korvikkeeksi yhdistyksen oma laulukirja. Varat kirjan julkaisemiseen saatiin suomalaisilta yrityksiltä.
Entinen miesten yhdistys?
Teollisuuslakimiesten Yhdistys oli jäsentietojen mukaan pitkän aikaa hyvin miesvaltainen yhdistys. Naisjuristien määrän kasvaessa niin teollisuudessa kuin sen järjestöissä ero on kaventunut.
Helsingin yliopiston opiskelijarekisterin mukaan juristien koulutuksessa tapahtuu sama naisistumisilmiö kuin monella muullakin akateemisella alalla. Vuonna 1996 Helsingistä valmistui 191 oikeustieteen kandidaattia. Heistä enemmistö, 101 valmistunutta, oli naisia. Tulevaisuudessa naisjuristien suhteellinen osuus kaikista juristeista näyttää kasvavan entisestään. Vuonna 2004 Helsingin yliopiston oikeustieteelliseen tiedekuntaan otettiin 205 uutta opiskelijaa lukemaan OTK-tutkintoa. Heistä 134 oli naisia.
Arkistotietojen mukaan ensimmäinen nainen, joka hyväksyttiin yhdistyksen jäseneksi, oli Kaino Kielo Aura. Hänet hyväksyttiin jäseneksi 15.9.1955, eli heti ensimmäisessä johtokunnan kokouksessa yhdistyksen perustamiskokouksen jälkeen. Sihteerinä Suomen Työnantajain Keskusliitossa toiminut Aura kuoli 20.12.1970.
Seuraavaa naisjäsentä saatiinkin sitten odottaa yli 11 vuotta, jos arkistotietoihin on uskominen.
s.154
Vuoden 1967 tammikuussa yhdistyksen jäseneksi hyväksyttiin Teollisuuden Verovaliokunnan lakimies Lempi Vilhelmiina Hartikka. Vuoden 1970 jäsenluettelossa hän oli yhä ainoa nainen.
1970-luvulla yhdistyksen jäseniksi alkoi sitten liittyä jo useita naisia. Ensimmäisten joukossa olivat muun muassa [… … … gdpr]
Tiettävästi ensimmäinen nainen yhdistyksen johtokunnassa oli Nokian lakiasiainosaston nykyinen johtaja Ursula Ranin, joka toimi johtokunnassa 1992-96. Varmoja tietoja jäsenistä on kuitenkin mahdoton sanoa, koska yhdistyksen tiedot vuosilta 1980-83 ja 1991-92 ovat näiltä osin puutteelliset.
Tuomo Erolan arvion mukaan teollisuuden palveluksessa työskentelevien naisjuristien määrä alkoi lisääntyä 1980-luvun alussa: “Minäkin otin Koneelle ensimmäiset kesäsijaiset niihin aikoihin. 1980-luvun puolivälissä otin jo vakinaiseksi.” 1980-luvun alussa 30 hengen kokouksiin osallistui yleensä noin viisi naista, vanhat jäsenet muistelevat.
Ensimmäinen nainen, yhdistyksen johtokunnan puheenjohtajana oli muun muassa Uponorin ja Asko-konsernin lakiasiainjohtajana sekä Kemiran lakimiehenä toiminut Marja Hanski. Hän toimi yhdistyksen puheenjohtajana kaudella 1998-99.
Vuosina 1955-2005 Teollisuuslakimiesten Yhdistyksessä on ehtinyt olla yhteensä 1 018 jäsentä. Heistä 836 on ollut miehiä ja 182 naisia. Viimeisten 15 vuoden aikana ammattikunnan naisistuminen on näkynyt myös Teollisuuslakimiesten Yhdistyksessä. Kun vuonna 1991 jäseninä oli 50 naista, oli heitä toukokuussa 2005 jo 141. Tuolloin yhdistyksessä oli 501 jäsentä. Vuonna 2005 yhdistyksen johtokunnan kymmenestä jäsenestä puolet eli viisi on naisia.